• Huvudmeny

3.7.2017

Uusi nimilaki tullut voimaan

Heinäkuun alussa tuli voimaan uusi henkilönnimilaki, jossa on monia etu- ja sukunimen vaihtoon liittyviä uudistuksia.

Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen nimistöntutkija Katharina Leibring vastaa kysymyksiin uudesta laista.

Miksi laki tulee voimaan juuri nyt?

Taustalla on useiden vuosien keskusteluja ja työtä. Lainmuutosta edeltänyt selvitys osoitti, ettei entinen laki soveltunut nykypäivän yhteiskuntaan. Uutta lakitekstiä on työstetty pitkään, ja valtiopäivät hyväksyi sen 2016. Verovirasto on nyt ainoa viranomainen, joka käsittelee henkilönnimiasioita.

Kuka tahansa saa ottaa sukunimen, joka on yli 2 000 henkilöllä. Tuleeko nyt vähemmän aivan uusia sukunimiä?

Sitä on vaikea ennustaa. Jotkut ehkä haluavat ottaa tavallisen sukunimen, joita on noin 530. Toiset taas ehkä haluavat perhe- tai muista syistä uuden, uniikin sukunimen. Uuden lain mukaan uudet sukunimet voidaan tarkastaa kielellisesti, jolloin kaikkein erikoisimpia nimiä ei välttämättä hyväksytä.

Uuden lain mukaan ns. välinimet poistuvat vähitellen käytöstä. Mitä se tarkoittaa?

Se tarkoittaa, että enää ei ole mahdollista käyttää sukunimeä muistuttavaa nimeä, joka monilla nykyään on etunimen ja sukunimen välissä ja joka useimmiten on joko puolison tai jommankumman vanhemman sukunimi. Välinimiä ei peritä, toisin kuin sukunimiä. Käyttöön tulee välinimen sijaan kaksi sukunimeä, joilla molemmilla on sama status. Nimien välissä voi olla yhdysmerkki, mutta niiden on aina oltava samassa järjestyksessä. Vain kaksi sukunimeä sallitaan, joten jos kaksi henkilöä, joilla on kaksi sukunimeä, saa lapsia, on heidän valittava, minkä tai mitkä sukunimet lapset saavat.

Kuinka luulet uuden lain vaikuttavan Ruotsin nimikäytäntöön?

Koska on entistä helpompaa vaihtaa nimeä useita kertoja, moni varmasti vaihtaa nimeä tai hankkii uuden etunimen. Voi myös käydä niin, että sukunimien määrä yhdessä perheessä kasvaa: sisaruksilla voi uuden lain mukaan olla eri sukunimi, ja on myös helpompaa antaa -son- ja -dotter-loppuisia sukunimiä. Jos useammat hankkivat kaksoisnimen sukunimeksi, tulee ehkä vähemmän aivan uusia sukunimiä. Toisaalta Ruotsissa on pitkä traditio vaihtaa sukunimeä, ja se ehkä jatkuu. Nimistöntutkijoita odottavat monet mielenkiintoiset tehtävät.

Uppdaterad 10 juli 2017