• Huvudmeny

2.8.2017

Itsenäisen Suomen kielivuosikymmenet

Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivustolle on koottu kielitietoa Suomen itsenäisyyden ajalta.

Kotimaisten kielten keskus Kotus päivittää kuukausittain Sanoin saavutettu -sivuja, jotka ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Sivuilla käydään läpi Suomen itsenäisyyden vuosikymmenet 1910-luvusta 2010-lukuun kielen, tekstien ja puheiden näkökulmasta. Joka kuukausi julkaistaan uusi kymmenluku – elokuussa on 1970-luvun vuoro.

Kotuksen verkkotoimituksen mukaan sivuilla tarkastellaan muun muassa, miten Suomea ja suomalaisuutta on rakennettu ja puolustettu puheissa ja kirjoituksissa sadan vuoden aikana. Lisäksi pohditaan, mitkä ovat kunkin vuosikymmenen tärkeitä sanoja ja tekstejä ja millaisena kielimaisema on näyttäytynyt vuosien varrella. Esimerkiksi 1960-luku poliittisine kuohuntoineen vaikutti julkiseen kielenkäyttöön. Kyseisen vuosikymmenen koosteessa ovat mukana myös suuri muutto ja ruotsinsuomalaiset.

Sanoin saavutettu -sivujen kokoamisessa käytetään apuna Kotuksen laajoja aineistoja, esimerkiksi Suomen murteiden sana-arkistoa. Sivujen päivittämisen lisäksi Kotus etsii 100-vuotiasta Suomea parhaiten kuvaavia sanoja, joita voi ehdottaa verkkolomakkeella tai Twitterissä (#Suomi100sana). Voittaja julkistetaan vuoden 2017 lopussa. Sanoin saavutettu -sivuista voi puolestaan twiitata tunnisteella #sanoinsaavutettu.

Lue lisää

Sanoin saavutettu -sivutlänk till annan webbplats, öppnas i nytt fönster

Suomen sana -kilpailulänk till annan webbplats, öppnas i nytt fönster

Uppdaterad 02 augusti 2017