• Huvudmeny

Elokuu 2007

Elokuu

Elokuu on nykykalenterin kahdeksas kuukausi ja viimeinen varsinaisista kesäkuukausista. Elokuu on saanut nimensä elonkorjuusta, sillä silloin korjataan vilja.

Elo-sana on elämän ja viljan lisäksi tarkoittanut myös mm. omaisuutta, ruokaa ja karjaa, ja sitä on käytetty jo Agricolan aikaan. Samankaltainen vastine on myös kaikissa lähisukukielissä.Elokuun latinankielinen nimi on Augustus, koska Rooman ensimmäinen keisari oli nimeltään Augustus. Aiemmin kuukauden nimi oli Sextilis, koska se vanhan kalenterin mukaan oli vuoden kuudes kuukausi. Myös esim. ruotsiksi elokuun nimi on augusti ja englanniksi ja saksaksi August.Elokuussa ei ole erityisiä pyhäpäiviä, mutta 8. elokuuta on Ruotsin kuningattaren nimipäivä (drottningens namnsdag). 16. elokuuta Ruotsissa alkaa myös hapansilakkakausi (surströmmingspremiär) ja mätäkuu (rötmånad) loppuu 23. elokuuta.

Uppdaterad 10 maaliskuuta 2014