• Huvudmeny

Joulukuu 2007

Joulukuu

Joulukuu on vuoden 12. ja viimeinen kuukausi. Se on myös ensimmäinen kolmesta varsinaisesta talvikuukaudesta.

Joulukuu on saanut nimensä sanasta joulu, joka on vanha skandinaavinen laina, vertaa esim. ruotsin sanaan jul. Joulu oli alun perin pakanallinen keskitalven juhla, jota vietettiin eri puolilla Eurooppaa. Yule on englannin kielessä joulun vanha nimi, mutta se on väistynyt Christmas-sanan tieltä (Christmas viittaa Kristukseen: suomen lisäksi myös skandinaavisissa kielissä joulujuhlan nimenä on säilynyt vanha, pakanalliselta ajalta peräisin oleva nimi).
Nimitys joulukuu yleistyi 1600-luvulla; aiemmin kuukauden nimi oli yksinkertaisesti talvikuu. Joulukuun nimi on englanniksi, latinaksi ja ruotsiksi december (englanniksi tietysti isolla alkukirjaimella) ja saksaksi Dezember.Nimi on peräisin latinan sanasta kymmenen, decem, sillä vanhassa roomalaisessa kalenterissa joulukuu oli vuoden kymmenes kuukausi.
Joulunodotukseen kuuluu adventti: adventtisunnuntait ovat neljä joulua edeltävää sunnuntaita. Ensimmäisestä adventtisunnuntaista alkaa myös kirkkovuosi. Nimi adventti on peräisin latinan sanoista adventus domini, suomeksi herran tuleminen. Varsinkin suomalaiseen joulunalusaikaan kuuluu pikkujouluperinne. Monissa kodeissa vietetään pikkujoulua (lilla jul) 1. adventtina tai usein jo sen aattona lauantaina. Silloin lapset saattavat saada pienen paketin, hankitaan pieni joulupuu, paistetaan pipareita ja maistellaan glögiä tms. Toisenlaisia pikkujouluja ovat työpaikkojen henkilöstöjuhlina vietettävät pikkujoulut, joissa yleensä tarjotaan jouluruokaa. Ruotsissa tätä vastaisi lähinnä julbord-perinne: työpaikan henkilökunta käy yhdessä syömässä jouluruokaa ravintolassa.
Suomessa vietetään 6. joulukuuta itsenäisyyspäivää (självständighetsdagen) melko vakavissa tunnelmissa: ikkunalle saatetaan sytyttää kaksi kynttilää palamaan kello 18, järjestetään kulkueita, sankarihaudat kukitetaan jne. Itsenäisyyspäivä on tietenkin yleinen vapaapäivä ja liputuspäivä Suomessa.
10. joulukuuta on Ruotsissa Nobelin päivä (Nobeldagen), joka on yleinen liputuspäivä. Varsinkin Ruotsissa Lucian päivää (kirjoitusasuna myös lucianpäivä)13. joulukuuta on tapana viettää näkyvästi, ja nykyään sitä vietetään myös Suomessa. Suomen Lucia kruunataan aina 13. joulukuuta klo 17 Senaatintorin Tuomiokirkossa Helsingissä.
Talvipäivänseisaus (vintersolstånd) on aina 20.–22. joulukuuta. Tänä vuonna se on 22. joulukuuta, lauantaina ennen 4. adventtisunnuntaita. Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko on pohjoisella pallonpuoliskolla alimmillaan, ja päivä onkin vuoden lyhin. Napapiiriä pohjoisempana aurinko ei nouse lainkaan.
Jouluaatto (julafton) on 24. joulukuuta, joulupäivä (juldagen) 25. joulukuuta ja tapaninpäivä eli toinen joulupäivä (annandag jul, stefanidagen) 26. joulukuuta. Nykyään kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi, mutta samaan aikaan, keskitalvella, vietettiin siis jo pakanallisena aikana keskitalven juhlaa.
Viattomien lasten päivä ( suomenruotsiksi menlösa barns dag, Ruotsissa vuodesta 2001 värnlösa barns dag) on kalenterissa 28. joulukuuta. Vuoden viimeinen päivä, 31. joulukuuta, on tietysti joka vuosi uudenvuodenaatto (nyårsafton).

Uppdaterad 10 mars 2014